Rollot 2005
ROLLO-uinnit on kesäinen Suomen Uimaliiton nuorisouinnin suurtapahtuma, johon tänä kesänä osallistui 771 uimaria ympäri Suomea edustaen 79 uimaseuraa. Kilpailut ovat 10-13 -vuotiaiden lasten ja nuorten ns. Suomen mestaruuskilpailut, joten vauhtia altaassa riitti. Kilpailuihin osallistumisen edellytyksenä on Uimaliiton asettamien aikarajojen alittaminen. Kesän kotimaisten arvokilpailuiden sarjan käynnistänyt tapahtuma järjestettiin Jyväskylän liikuntakeskuksen Aalto-Alvarissa 11-12 kesäkuuta 50 metrin radalla. Varsinaisten kilpailuiden lisäksi tapahtuma sisältää neljän päivän leiriosuuden, johon voivat osallistua kaikki mainittuihin ikäluokkiin kuuluvat uinnin harrastajat.
Kankaanpään Uimareita yksilölajeissa edustivat Anne Palomäki sarjassa Tytöt 11 vuotta, Hanna Loukkaanhuhta (T-12), Jussi Kalliomäki (P-11) ja Waltteri Luiro (P-12). Viestiuinteihin osallistuivat lisäksi Tuulia Mäkinen, Anni Rantala, Mikko Oksanen ja Mikko Miettinen. ROLLO-leirille osallistui lisäksi Iida Rantala. Valmentajista kilpailujen ajaksi Jyväskylään matkasivat Hillevi ja Riitta.
Lauantai 11.6.2005 – hyviä sijoituksia
Ensimmäisenä uimareistamme kilpailemaan pääsi Waltteri 12-vuotiaiden poikien 200 m sekauinnin kuumassa erässä. Perhos- ja selkäuinti eivät ole Waltterin parhaita lajeja, joten aivan huippumenestystä ei etukäteen odotettu. Perhososuuden jälkeen Waltteri olikin vasta kuudentena yli viisi sekuntia kilpailua johtaneen Jere Laukkasen perässä. Ero kasvoi edelleen selkäuintiosuudella ja oli jo noin 9,3 sekuntia. Rinta- ja vapaauinnissa Waltteri tavoitti hieman kärkeä ja ohitti kolme kilpailijaa sijoittuen hienosti neljänneksi uudella 50 m radan ennätyksellään 2.54.19. Entinen ennätys oli yli 7 sekuntia huonompi. Pronssimitali jäi vain noin sekunnin päähän, mutta harmia lievensi se, että pronssin voitti Porin Uimaseuran Matti Mattsson, jonka kanssa Waltteri on ystävystynyt aiemmin käytyjen kisojen aikana.
Anne osallistui 11-vuotiaiden tyttöjen 200 m sekauintiin, mutta valitettavasti hänet hylättiin selkä- ja rintauinnin käännöksessä tapahtuneen virheen vuoksi. Hylkäys luonnollisesti harmitti Annea, mutta vanhan sanonnan mukaisesti virheistä oppii ja seuraavalla kerralla sujuu jo paremmin.
Lauantai-aamupäivän viimeisenä lajina oli kahden tytön ja pojan 4 * 100 m vapaauintiviesti. Kankaanpääläisten joukkueessa uivat järjestyksessä Hanna, Anne, Mikko O ja Waltteri. Joukkue ui erinomaisesti ja sijoittui 39:n joukkueen kilpailussa loistavasti yhdeksänneksi! Jossittelu on turhaa, mutta kuitenkin… viiden sekunnin parannus olisi nostanut kankaanpääläiset peräti viidenneksi. Sehän tarkoittaa vain 1,25 sekunnin parannusta uimaria kohden :)
Iltapäivän ensimmäinen ”kankaanpääläislaji” oli Hannan 12-vuotiaiden tyttöjen 100 m perhosuinti ”toiseksi kuumimmassa” erässä. Hanna oli vielä parikymmentä metriä ennen maalia toisena, mutta nousi hienon loppukirin ansiosta erävoittoon ajalla 1:20,48. Edellinen ennätys parani noin 3,5 sekuntia. Kuuman erän uimarit olivat kaikki Hannaa nopeampia, joten Hanna sijoittui lopulta hienosti yhdeksänneksi.
Annen toinen laji oli 400 m vapaauinti. Hän ui tasaisen hienon uinnin ja sijoittui hienosti neljänneksi. Annella ei ollut aiempaa aikaa 50 m radalta, mutta aika 5:38,71 oli lähes kahdeksan sekuntia nopeampi kuin hänen lyhyen radan ennätyksensä!
Waltterin kisojen toinen laji oli 400 m vapaauinti. Hän starttasi kuumassa erässä reilussa tilastokärjessä ennen kisoja olleen Oulun Uimaseuran Aapo Hettulan kanssa. Aapo aloitti kovaa ja Waltteri sinnitteli hänen mukanaan reilut 150 metriä. Kova alkuvauhti vaati kuitenkin veronsa väsymyksen muodossa ja Waltteri putosi lopulta eränsä kolmanneksi. Edellisestä erästä Jere Laukkasella oli Waltteria parempi aika ja Jere nousi lopputuloksissa kolmanneksi. Waltterin saldona oli toinen peräkkäinen neljäs sija vain kahden sadasosasekunnin turvin ajalla 5:26,12 noin 16 sekuntia voittajalle hävinneenä.
Seuraavana Hanna kävi 400 m vapaauinnissa samassa hallissa pari kuukautta aiemmin uimansa ennätyksen 5:38,12 kimppuun. Tasaisen uinnin tuloksena olikin roima parannus – lähes 13 sekuntia – ja uusi ennätys kirjataan lukemin 5:25,50. Hannan sijoituksena oli hyvä 12. tila reilut 20 sekuntia voittajalle hävinneenä.
Sunnuntai 12.6.2005 – kultaa, hopeaa ja pronssia
Sunnuntaina kankaanpääläisistä oli jälleen ensimmäisenä vuorossa Waltteri. Lajina oli 100 m rintauinti, joka etukäteen oli Waltterin vahvin laji. Hyvin Waltteri uikin, mutta Helsingfors Simsällskapin Tomi Kalliala oli vahvempi ja voitti kultaa hieman yli sekunnin erolla. Waltteri sijoittui hienosti HOPEALLE jättäen Kemin Työväen Uimareiden Jere Urpusen kolmanneksi vajaan sekunnin erolla. Waltterin aika oli 1:28,60, joka tarkoitti noin 3,5 sekunnin parannusta samassa hallissa pari kuukautta aiemmin uituun 50 m radan ennätykseen.
Hannan ensimmäinen laji sunnuntaina oli 100 m vapaauinti. Hanna ui ennätysvauhtiaan ajalla 1:10,40, mutta ei silti ollut tyytyväinen omaan suoritukseensa. Sijoitus oli kuitenkin hyvä viidestoista.
Vain reilun tunnin kuluttua edellisestä uinnistaan Waltteri nousi uudelleen lähtötelineelle kuumassa erässä – tällä kertaa lajina 100 m vapaauinti. Kisasta odotettiin etukäteen hyvin tasaista ja Waltterilla arveltiin huippusuorituksella olevan mahdollisuus toiseen mitaliinsa. Waltteri yllätti kuitenkin kaikki kilpailua seuranneet – valmentajat Hillevi ja Riitta mukaan luettuna – uimalla alusta asti johdossa ja voittamalla KULTAA ylivoimaisesti liki kahden sekunnin erolla hopealle sijoittuneen Oulun Uimaseuran Aapo Hettulan. Waltterin aika 1:05,48 oli yli kolme sekuntia parempi kuin hänen lyhyen radan ennätyksensä!
Anne osallistui 100 m vapaauintiin ”toiseksi kuumimmassa” erässä, jonka voitti ajalla 1:13,54. Annella ei ollut aiempaa aikaa 50 m altaasta, mutta tulos oli yli kolme sekuntia parempi kuin hänen lyhyen radan ennätyksensä. Hieno uinti loi jännitystä kuuman erän aikojen seuraamiseen ja iloiseksi yllätykseksi Anne sijoittui hienosti PRONSSILLE vain yhden sadasosasekunnin turvin Lahden Uimaseuran Miia-Maarit Kallion jäädessä neljänneksi! 50 m väliajoissa Anne oli vielä ollut puoli sekuntia Miia-Maaritia jäljessä.
12-vuotiaiden tyttöjen 4 * 100 m vapaauintiviestiin KU osallistui joukkueella, jossa uivat Anne, Tuulia, Anni ja Hanna. Tytöt sijoittuivat hienosti sijalle 22 kaikkiaan 38 joukkueen kilpailussa. Tuulialla ja Annilla ei ollut aiempia tuloksia 100 m vapaauinnissa pitkältä radalta. Lyhyen radan enätyksiin verrattuna molemmat uivat upeasti: Tuulian aika oli kaksi sekuntia ja Annin peräti 5 sekuntia lyhyen radan ennätyksiä parempi. Onnittelut molemmille hienoista uinneista!
Jussin kisojen molemmat lajit olivat sunnuntai iltapäivänä. Ensimmäisen laji oli 11-vuotiaiden poikien 100 m vapaauinti. Hän sijoittui 64 uimarin joukossa sijalle 44 ajalla 1:24,60. Jussilla ei myöskään ollut aiempaa aikaa pitkältä radalta. Vastaavalla uinnilla lyhyen radan aika olisi parantunut kolmisen sekuntia, koska nytkin aika oli lähes sekunnin lyhyen radan ennätystä parempi.
Seuraavaksi oli jälleen Hannan vuoro nousta lähtöpallille 100 m selkäuintiin. Tuloksena oli upea viides sija ajalla 1:18,02 ja lähes 3,5 sekunnin parannus pari kuukautta sitten samassa hallissa uituun edelliseen ennätykseen.
Annen viimeinen kilpailulaji oli myös 100 m selkäuinti. Hannan tavoin Anne onnistui loistavasti – kuudes sija ajalla 1:23,78 ja aivan kuten Hannalla, samassa hallissa pari kuukautta aiemmin uitu edellinen ennätys parani kolmisen sekuntia.
Viimeinen yksilölajin kankaanpäläisuimari oli Jussi 50 m selkäuinnissa. Jussin aika 48,61 on yli 12 (!) sekuntia parempi kuin hänen edellinen ennätyksensä 1:00,98. Täytyy tosin huomioida, että edellinen ennätys on uitu huhtikuussa 2003. Mutta siitä huolimatta Jussi kehittyy hyvää vauhtia.
Kankaanpääläisen osalta kisat päättyivät 13-vuotiaiden poikien 4 * 100 m vapaauintiviestiin. Joukkueessa uivat Mikko O, Mikko M, Jussi ja Waltteri. Sijoitus oli 32, taakse jäi neljä joukkuetta. Mikko O:n aika oli hänen omaa ennätysvauhtiaan. Mikko M on tainnut hieman vähentää uintiharrastustaan, mutta siitä huolimatta hänen aikansa 1:43,49 oli 12 sekuntia parempi kuin hänen maaliskuussa 2004 uimansa lyhyen radan ennätys.
Seurojen pisteistä
Kankaanpään Uimareiden saldo kisoista oli siis kaikkiaan kolme mitalia – yksi kulta, yksi hopea ja yksi pronssi – sekä useita hienoja sijoituksia kymmenen joukossa. Kaikkiaan 46 seuraa 79:stä sai pisteitä ja Kankaanpään Uimarit sijoittuivat upeasti sijalle 13 (tilasto korjattu 14.6.2005). Se on hieno saavutus pienen paikkakunnan uimaseuralle.
Ps. Teksti on kirjoitettu ”yön tunteina”, joten ilmoittakaa mahdollisista virheistä sivujen Palaute-osiossa.

