Waltteri koululiikuntaliiton mestaruuskilpailussa 2007
Pohjanlinnan koulua edustanut Waltteri Luiro osallistui ainoana kankaanpääläisenä Koululiikuntaliiton (KLL) uintimestaruuskilpailuihin Kemissä 24.-25. maaliskuuta 2007. Mestaruudet jaettiin sekä miesten että naisten sarjoissa ikäluokissa 11, 12, 13, 14, 16 vuotta ja aikuiset.
Kilpailuilla ei ole juurikaan tekemistä uimaseurojen kanssa, mutta Rauskun kautta hoidettujen ilmoittautumisten perusteella edustettuna oli 227 uimaria 24 uimaseurasta, eteläisimmät aina Haminasta asti. Edustettujen koulujen lukumäärä oli paljon suurempi kuin uimaseurojen määrä.
Kemin uimahallia mainostetaan yhtenä Suomen kauneimmista ja kaiken lisäksi katsomotilat ovat erinomaiset. Samassa hallissa järjestetään Nuorten lyhyen radan Suomen Mestaruusuinnit kesä-heinäkuun vaihteessa, joten useille uimareille tarjoutui samalla mahdollisuus tutustua kesän tärkeimpien kilpailujen pitopaikkaan.
Waltterin sarjassa (P14) oli mukana useita poikia, joihin hän on jo aiemmin tutustunut Uimaliiton valmennusleireillä sekä kilpailumatkoilla. Lähes kaikki uimarit uivat kaikki neljä lajia ja Waltterin sarjassa uimareita oli noin 20.
Koululiikuntaliiton kilpailuissa uidaan kaikissa lajeissa ainoastaan 50 metrin matkat. Lauantain jakso alkoi kello 14.00 ja ensimmäisenä lajina ohjelmassa oli rintauinti, jonka Waltteri voitti uudella ennätysajallaan 35,34. Oma ennätys parani 2,01 sekuntia ja eroa hopeaa voittaneeseen Kemin Jere Urpuseen tuli lähes kaksi sekuntia. Ennen kilpailua päätettiin, että Waltteri ui ”perinteistä” rintauintia ”lentorinnan” sijaan ja ajasta päätellen päätös oli oikea.
Lauantain toinen laji oli perhosuinti. Waltteri johti kuumaa erää vielä käännöksen jälkeen, mutta lopussa väsymys iski päälle ja sijoitus oli viides tasan yksi sekunti voittajalle hävinneenä. Oma ennätys parani kuitenkin 1,33 sekuntia ja on nyt 32,24. Voiton vei Kankaanpäässäkin usein vieraillut Euran Teemu Nurmi ja hopeaa moninkertainen Rollo-mestari Kajaanin Jere Laukkanen.
Sunnuntain kilpailut käynnistyivät kello 10.00 selkäuinnilla. Uinti epäonnistui, kun lähettäjä hätäili eikä malttanut odottaa kaikkien uimareiden ehtimistä lähtöasentoon ennen summerin soittamista. Lähettäjästä katsottuna kahdella kauimmaisella radalla uineet Waltteri ja Jere Urpunen epäonnistuivat lähdössä täysin ja olivat jo 5 metrin kohdalla muita yli vartalonmitan jäljessä. Siitä huolimatta uinti sujui hyvin ja aika 34,50 sivusi omaa ennätystä. Sijoitus oli neljäs.
Viimeisenä lajina oli vapaauinti. Viime aikoina tuloksiaan kovasti parantanut Keuruun Samu Rantanen oli edellisellä viikolla uinut harjoituksissa ajan 27,2 ja isänsä mukaan aikoi tällä kertaa kuitata aiemmissa kilpailuissa koetut niukat tappiot. Käännökseen asti kilpailu olikin tasainen, mutta lopussa Waltteri puristi selvähkön eron ja voitti toiseksi sijoittuneen Samun 0,63 sekunnilla. Vaikka ennätys parani 0,72 sekuntia, niin uinti ei ollut paras mahdollinen. Ensimmäisen ”piikin” aika oli vain 13,1 ja sekä käännöksessä että maaliintulossa aikaa tuhraantui liian pitkiin liukuihin, kun vedot eivät sattuneet kohdalleen. Kilpailun jälkeen Samun isä kävi hymyssä suin toteamassa, että he jatkavat harjoittelua :)
Kolme uutta omaa ennätystä, 14-vuotiaiden poikien 50 metrin vapaauinnin Satakunnan ennätys ja P14-sarjan parhaan uimarin palkinto sekä matkustamisen helpoksi tehnyt koko viikonlopun jatkunut loistava sää kruunasivat viikonlopun kisamatkan.

