Tasovalmennusjärjestelmä
TASOVALMENNUSJÄRJESTELMÄ
Uimaseuran kaikki uimarit kasvavat ja kehittyvät eri tasoryhmissä omien lähtökohtien, halukkuuksien, taipumusten ja kykyjen mukaisesti. Uimareiden siirtyminen tasoryhmistä toiseen tapahtuu yhteistyössä uimarien ja heidän vanhempien kanssa, kaverit, koulu, työ ja muu elämäntilanne huomioiden. Tasokriteerien täyttämisen lisäksi tärkein valintaehto on uimarin oma tahto kehittyä ja halu sitoutua uudessa ryhmässä harjoitteluun.
Uimaseuran valmennuksen toteuttamisesta vastaa päävalmentaja yhteistyössä tasoryhmien vastuuvalmentajien kanssa. Tasoryhmien valmentajat ovat kaikki kouluttautuneet kyseisen ryhmän taitotason vaatimusten mukaisesti uimaliiton johtamilla tai muilla valmennuskoulutusta antavilla kursseilla. Seura tukee uusien valmentajien koulutusta aktiivisesti ja innostaa myös nuoria uimareita kouluttautumaan valmentajiksi.
Tasovalmennusjärjestelmä tarjoaa monipuoliset harjoittelu-, leiri- ja kilpailuolosuhteet uimarien kehittymisen ja tavoitteiden mukaisesti myös ulkomailla.
Harjoittelu ja tasoryhmien vaatimukset
Harjoittelun periaatteena on hyvä uintitekniikka ennen harjoituskilometrejä. Näin uimaan oppiminen ja kehittyminen tapahtuu yksilöllisten taipumusten mukaisesti terveellisesti kohti mahdollista huippu-uimarin uraa. Koulu, muut harrastukset, kaverit ja terveet elämäntavat ovat tärkeä osa uimareiden kokonaisharjoittelua.
Harjoitusryhmät muodostetaan yleensä kauden alussa loppukesällä. Harjoituskausi päättyy oman ikäluokan mestaruuskilpailuihin seuraavana kesänä koulujen päättymisen jälkeen ja kesäloma alkaa tasoryhmästä riippuen kesä-heinäkuussa. Kauden aikana on yksi tai kaksi muuta huippukilpailua ryhmän tasosta ja harjoitusvuosista riippuen.
Tasovalmennuksessa uimarit siirtyvät ja valmentajat pysyvät omissa ryhmissä. Uimarit vaihtavat tasoryhmää pääsääntöisesti kauden lopussa tai harjoitussyklien välissä, kun tasokriteerit ylempään ryhmään on saavutettu ja muut yllä mainitut edellytykset ovat olemassa. Pikkualtaissa pääpaino on lasten liikunnan riemu ja vesielementtiin tutustuminen. Ison altaan E- ja D-ryhmissä korostuu urheilun ilon lisäksi lajitekniikoiden hallinta, uimarin oma halu ja perustaidot ennen kuin heitä siirretään eteenpäin. C-ryhmässä korostuu edellä mainittujen lisäksi uimarin halu kilpauintiin, harjoitusinto ja -motivaatio, aikarajojen saavuttaminen sekä uimarin perheen tuki ennen B-ryhmään siirtymistä. A-ryhmä tukipalveluineen muodostetaan myöhemmin, kun huippu-urheilijaksi sitoutuvia uimareita on tarpeeksi.
C-ryhmästä alkaen rohkaistaan kaikkia uimareita vapaaehtoisiin lääkärintarkastuksiin. Uimareiden biologisen iän määritys on tärkeä osa uimareiden yksilöllistä valmentamista. Samalla selvitetään mahdolliset terveyshaitat, vammat, lääkitys ja muut asiat, jotka heikentävät terveenä harjoittelua. Lakien mukaisesti uimarin tiedot pysyvät vain seuran omalääkäripalvelun tuottajalla.

